23.12.2017

JOULUTUNNELMIA

Joulukuu hurahti tosi nopeasti. En oikein kerennyt tajutakaan, että joulu on ihan lähellä ennen kuin se jo tuli. Mulla oli viimeisten kouluviikkojen aikana tosi paljon kouluhommia tehtävänä, mutta samaan aikaan motivaatio tehdä niitä oli hävinnyt jonnekin taivaan tuuliin. Opiskelu ei huvittanut yhtään. Toi on muuten ihan uusi tunne mulle, Suomessa kun oon aina ollut se kympin tyttö lähes joka aineessa, ja panostanut kouluun ihan kunnolla. No nyt täällä se ei vois vähempää kiinnostaa, ja mä lykkäsinkin kaikki palautettavat työt ihan viime tippaan ennen joululomaa. Mä stressaannun aika helposti, joten viime päivinä ei oikein ole joulufiilis päässyt viriämään kun kaikki kasaantuvat kouluhommat on pyörineet mielessä. Mutta nyt on loma ja saa levätä. Ihanaa. 

Ann Arbor näyttää tosi kauniilta jouluasussa. Oon käynyt viime aikoina tosi paljon keskustassa koulun jälkeen, kun siellä on niin ihana joulutunnelma. Tänne on saatu jo vähän luntakin, ja pientä pakkasta. Viime viikon keskiviikkona koulu loppui kesken päivän, kun tänne tuli "lumimyrsky" (eli satoi vaan lunta monta tuntia putkeen) ja ihmiset kuulemma piti saada sen alta pois. Mua vähän nauratti, miten hirveä hulina syntyi yhdestä lumimyrskystä. Mä hulluna suomalaisena innostin mun saksalaisen vaihtarikaverin Franzin kävelemään mun kanssa puoli tuntia siinä myräkässä kotiin, kun ei jaksettu odottaa bussia. Ei kyllä hirveesti muita ihmisiä tullut vastaan, haha! Mä menin siis sitten iltapäiväksi ja illaksi Franzin luo leipomaan keksejä ja katsomaan leffaa. Oli ihanaa, tuli heti niin kotoisa olo kun ulkona satoi lunta ja oli kylmä. Sitä seuraavana päivänä olikin sitten snow day eli vapaata koulusta lumen takia. Oli ihanaa nukkua pitkään ja nautiskella ylimääräisestä vapaapäivästä. Päivällä menin sitten jouluostoksille läheiseen Malliin kaverini kanssa. 

Joululeffaa ja vastaleivottuja keksejä, parasta. / Äiti lähetti mulle Suomesta kotiin unohtuneen lempivillatakin, jee <3

Jouluostoksista puheenollen, nyt oon viimeinkin saanut kaikki lahjat hostperheelle ja mun suomiperheelle ostettua, paketoitua ja postitettua. Kaikki joululahjat Suomeen ei tainneet keretä ihan ajoissa, mutta eiköhän ne lopulta perille löydä. Mun hostperheen jäsenille mä hankin kaikille jotain pientä - kynttilää, Starbucks-lahjakorttia, kosmetiikkaa ja keittiöjuttuja. En halunnut ostaa mitään liian isoa, kun jotenkin musta tuntuu että nykypäivänä joulu on hirveen kaupallinen ja ostetaan tavaraa ihan turhaan edes miettimättä, onko se jotain mitä se lahjan saaja haluaisi. Halusin kuitenkin jotenkin muistaa näitä ihmisiä keiden luona täällä asun, jotka on tehneet niin paljon mun hyväksi ja joista on tullut jo aika läheisiä mulle. Saan olla tosi kiitollinen että mulla on näin hyvä hostperhe. (Tiedän nimittäin montakin vaihtaria, joilla tilanne ei ole läheskään yhtä hyvä, jotka on joutuneet vaihtamaan perhettä ja koulua just ennen joulua, jotka on vieläkin väliaikaisperheessä joka saattaa vaihtua hetkenä minä hyvänsä, jne. Mulla kävi todella hyvä tuuri, kun mun perheessä ei ole ollut mitään ongelmia ja viihdyn täällä hyvin!)

Yhtenä viikonloppuna koululla oli 90's -teemaiset bileet, joihin mentiin kavereiden kanssa. Oli tosi hauskaa :)
Itsenäisyyspäivästäkin pitää mainita pari sanaa. Joulukuun kuudentena Suomi täytti 100 vuotta ja voin sanoa, että se oli mulle koti-ikävän suhteen ehkä yksi rankimmista päivistä täällä. Koko päivän  katselin suomalaisten laittamia kuvia ja videoita itsenäisyyspäivän juhlista, ja mietin kaikkea mitä Suomi merkitsee mulle ja koti-ikävähän siinä tuli. Olisin niiiin kovasti halunnut olla kotona juhlimassa muiden kanssa. Toisaalta päivä tuntui vähän juhlavalta täälläkin, sillä mun hostperhe on osittain suomalainen, joten meidänkin joulukuusi koristeltiin suomenlipuin ja paistettiin itse tehtyä ruisleipää (nam). Illalla yritin katsoa yle areenasta Linnan juhlia, mutta en saanut niitä näkyviin, joten tyydyin sitten lukemaan uutisia ja selailemaan kuvia sieltä. Mutta, mun viikko pelastui sillä, että perjantaina meillä pidettiin Suomi 100-juhlat, mihin mä kutsuin kaikki vaihtarikaverini täältä. Mä leivoin Helenan kanssa pullaa, ja koristeltiin talo ihan Suomen väreihin. Juhlat onnistui aivan täydellisesti ja kaikilla oli tosi kiva ilta. Meitä oli about 11 henkeä, eli suht pienet juhlat, mut mun mielestä tollaset juhlat missä on vaan se ns. "sisäpiiri" tärkeimpiä ihmisiä, on niitä parhaita. Kaikki toi jotain herkkuja sinne, syötiin hyvin ja pelattiin koko porukalla koripalloa takapihalla, laulettiin karaokea ja nautittiin toistemme seurasta. Jos tota iltaa ennen mulla oli vähän masentuneet fiilikset, niin sen jälkeen ei niistä kyllä ollut tietoakaan. Ah, nää tyypit <3

Ei noista nyt ihan äitin tekemän veroisia tullut, mut ihan hyviä kuitenkin.
Lovee!
Meidän joulukuusi

Paikassa, josta käytiin hakemassa joulukuusi, myytiin myös muita tosi nättejä joulukoristeita.

Chicagossakin ehdittiin pyörähtää :)

Nyt mä sitten hiljennyn pariksi päiväksi joulun viettoon. Mun perheessä vietetään joulua suomalaiseen tapaan jo huomenna 24. päivä, toisin kuin amerikkalaiset yleensä jotka viettää joulua 25. päivä. Meidän jouluaaton dinnerikin tulee kuulemma olemaan sekoitus suomalaisia ja amerikkalaisia ruokia: porkkanalaatikkoa ja stuffingia, savulohta, lanttulaatikkoa, kalkkunaa ja pumpkin pieta. Mä aion tänään illalla leipoa vielä pipareita ja joulutorttuja. Ehkä se joulufiilis tästä kohta viriää. :) 

Aika ihanaa, kun nyt on joulu. Vähän erilainen joulu, mutta joulu kuitenkin. Nyt mä aion vaan nautiskella, nukkua, ja syödä herkkuja ja katsoa Netflixiä. Ja ainiin, joulun jälkeen ensi viikolla lähdetään hostperheen kanssa New Yorkiin. Tulee varmaan aika siistiä.

Palaillaan myöhemmin! Ihanaa joulunaikaa kaikille ♥
- Iida

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti