12.1.2018

KOTI-IKÄVÄSTÄ

Koti-ikävä. Se kuuluu ulkomailla asuessa elämään. Se on tunne, joka seuraa kaikkialle. Joksikin aikaa se välillä unohtuu, mutta sitten muistuttelee taas olemassaolostaan. Se on takaraivossa, kuiskii korvaan, mitähän äiti tällä hetkellä tekee? Paistaakohan Jyväskylässä aurinko? Millaista koulussa on? Ajatellaankohan minua? Se saa ajatukset harhailemaan jonnekin kauas, pois tästä hetkestä. Koti-ikävää on erimuotoisia. Pahimmillaan se on puristava tunne rinnassa, joka saa kaiken ympärillä olevan tuntumaan väärältä ja ärsyttävältä, silloin tuntuu että antaisi mitä tahansa saadakseen olla kotona edes pienen hetken. Silloin se fakta, ettei tule pääsemään kotiin vielä moneen kuukauteen, tuntuu ylitsepääsemättömältä. 

Useimmiten koti-ikävä on kuitenkin enemmänkin sellaista lievää haikeutta. Kun mulla on kivaa, en edes ajattele kotia. Nautin ihan täysillä täällä olemisesta, asioista joita olen tekemässä, enkä olisi mielummin missään muualla. Mutta kun joku esimerkiksi mainitsee Suomen, ihan vaikka ohimennenkin, sydämessä läikähtää, ja sellainen hassun rakastava tunne täyttää mielen. Niin, koti. Suurimman osan ajasta koti-ikävä ei varsinaisesti tee kipeää tai häiritse mitenkään, mutta aina välillä se tulee takaisin. Huomaan, että esimerkiksi koulussa hetkinä, jolloin mulla on tylsää tai ei varsinaisesti mitään tekemistä, ajatukset kulkeutuu aika usein Suomeen. Mietin ensi kesää, sitä päivää kun lennän takaisin kotiin, asioita sen jälkeen. Kuvittelen sen hetken, kun pääsen viimeinkin halaamaan rakkaimpiani, käymään lauantaisaunassa, sukeltamaan viileään järveen, riehumaan hiljaiseen metsään koirani kanssa, viettämään aikaa kavereiden kanssa. Kodin ajatteleminen tuo aina sellaisen vähän haikean hymyn huulille. Kun jossain niin kaukana on paikka  ja joukko ihmisiä, joita rakastaa enemmän kuin mitään, sen ajatteleminen tuo tunteen, jota on aika vaikea kuvailla. Se ei varsinaisesti ole surua, vaan enemmänkin sellaista hiljaista kaipuuta. Sellaista, että kohta me nähdään. Mut ei vielä. 


Sehän tässä hassua onkin, kun musta ei ollenkaan tunnu siltä, että olisin vielä valmis palaamaan Suomeen. Jos mulle nyt sanottaisiin, että voisin lähteä Suomeen nyt heti, en lähtisi. Mulla on liikaa keskeneräisiä asioita täällä, asioita joita en ole kokenut, ja ihmisiä joihin haluan tutustua paremmin. Tykkään tästä paikasta ja elämästäni täällä ihan mielettömästi, ja silti. Mun koti, se ihan oikea koti, paikka joka on niin mun kun olla voi, on Suomessa. Ja sinne mä tuun palaamaan, mutta vielä ei ole sen aika. Tämä talvi ja kevät eletään vielä loppuun täällä. 

Välillä myös mietin, tuleeko paluu Suomeen olemaan tosi vaikeaa. Koska niin ihanaa kuin kotiin meneminen olisikin, se tarkoittaa samalla mun jenkkielämän jättämistä taakse. Sitten kun se on ohi, se on ohi, eikä toista mahdollisuutta tule. Pelkään, että jään katumaan jotakin, tai tunnen, etten ottanut kaikkea irti. Kesäkuun loppupuolella mun täytyy hyvästellä kaikki ystäväni täällä, vailla mitään tietoa siitä, milloin nähdään uudestaan - vai nähdäänkö ehkä koskaan. Miten tollasta pitäisi käsitellä? Uskon, että Suomesta lähteminen oli tavallaan paljon helpompaa kuin täältä lähteminen tulee olemaan. Miten sä sanot toiselle ihmiselle, josta on näinkin lyhyessä ajassa tullut sulle ihan mielettömän läheinen ja tärkeä, että nähdään - öö - ehkä kahden vuoden päästä? Mä en tiedä. Ajatuskin siitä, että viiden kuukauden päästä mun täytyy kohdata just toi tilanne ja tunteet, tuntuu absurdilta. En halua ajatella sitä, mutta kuitenkin ajattelen. En tiedä, miten päin mun pitäis olla. 


Nimittäin, on myös asioita, joita en Suomesta kaipaa ollenkaan. On asioita, joista tykkään täällä enemmän. Tykkään puhua englantia. Tykkään tavallaan itsestäni enemmän täällä ollessani. Tykkään siitä jenkki-Iidasta, joka musta on tullut - täällä oon paljon rohkeampi, itsenäisempi, sosiaalisempi, mun elämä on jotenkin mielenkiintoisempaa. Vietän paljon enemmän aikaa kavereiden kanssa ja teen kaikkea kivaa. Niin moni asia täällä on edelleen uutta ja jännittävää. Entäs sitten, kun täytyy palata Suomeen, ja mahtua taas siihen vanhan elämän muottiin? Koulu pitää taas ottaa vakavasti, ja ajatella asioita pitkällä tähtäimellä (täällä kun kaikkeen vaikuttaa se, kun en tule olemaan täällä kuin sen 10 kuukautta, niin ei millään ole niin kauheasti väliä). Mutta no, on kai siitä aiemmatkin vaihtarit selvinneet.

Mutta joka tapauksessa. Vielä mun ei tarvitse ajatella näitä asioita. Nyt keskityn ihan täysillä toiseen puolikkaaseen vaihdostani, joka kuulemma tulee menemään vielä nopeammin kuin ensimmäinen. Jos se on totta, niin se kyllä tulee hujahtamaan ihan silmänräpäyksessä - niin nopeasti ne ekat viisi kuukautta täällä meni. Mulla on jo nyt kaikenlaisia kivoja suunnitelmia tiedossa, joista oon ihan super innoissani. Uusi vuosi toi tullessaan mullekin jotenkin tosi freesin ja innostuneen fiiliksen - tuntuu hyvältä aloittaa tavallaan puhtaalta pöydältä. Monesti vaihtovuodesta myös sanotaan, että yleensä ekan puolikkaan viimeiset kuukaudet eli loka-marraskuu on niitä vaikeampia, ja että vasta joulun jälkeen alkaa yleensä se kaikista kivoin osa. Voin hyvinkin uskoa, että se on totta - syksy meni tietyllä tavalla tähän uuteen elämään ja paikkaan totutellessa, mikä oli välillä aika hankalaakin, mutta nyt tuntuu siltä, että olen sopeutunut ja voin vain nauttia tästä kaikesta. Se on aika siistiä.

Pystyykö muut vaihtarit samaistumaan näihin? Olis siistiä kuulla, onks kenelläkään yhtään samoja fiiliksiä. 
Kirjoitan taas pian! :) 
- Iida

4 kommenttia:

  1. Mä oon vasta suunnittelemassa vaihtariksi lähtöä ja sun blogia on tosi kiva lukea!! Mitä kameraa käytät kun sulla on kuvat niin hyvälaatuisia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, mahtavaa että harkitset vaihtoon lähtemistä! Mulla on käytössä Canon EOS 500D-järkkäri ja siinä Tamronin SP 17-50mm f/2.8 -objektiivi. :)

      Poista
  2. Ihania ajatuksia!
    Mäkin tällä hetkellä vaihtarina Buffalossa, ja mulla ihan samoja fiiliksiä! En ajatellut ennen tänne lähtöä, miten tärkeä Suomesta ja omasta perheestä voikaan tulla. Ja toi et ei haluaisi lähteä täältä poiskaan, mut silti ajattelee, mitä muut tekee siellä Suomessa. Ihan hullua...
    Ihanaa loppuvuotta sulle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! Ihana kuulla että en ole ainoa näiden ajatusten kanssa. Kiitos, samoin sulle! :-)

      Poista