7.1.2018

NIAGARA FALLS, NYC JA MUITA SEIKKAILUJA

Heippa! Nyt alkaa olla joululoma ohitse ja uusi vuosikin on vaihtunut. Mun joululoma oli erittäin rentouttava ja rauhallinen, mutta sisältyipä siihen myös yksi New Yorkin-reissu. Olin viimeisinä koulupäivinä ennen lomaa tosi stressaantunut, väsynyt ja loman tarpeessa, joten vietinkin sitten aika monta päivää lomasta ihan vaan kotona makoillen ja Netflixiä katsoen. Soittelin ystävilleni ja perheelleni Suomeen ihan kunnolla, oli ihana pikästä aikaa vaihtaa ihan kunnolla kuulumisia. Näin myös muutaman kerran kavereita täällä Ann Arborissa. Mutta sitten se reissu!

Käytiin siis mun hostperheen kanssa noin viikon kierroksella New Yorkissa sukulaisia tapaamassa. Musta oli tosi kiva tavata kaikkia "sukulaisia" ja mut otettiin tosi hyvin vastaan joka paikassa. Parista talosta löytyi myös ihania koiria, jee!! Ette uskokaan, miten kova ikävä mulla on meidän koiraa Suomessa, mun hostperheellä kun ei ole koiraa. Olin siis aivan onnessani päätessäni hengailemaan karvaturrien kanssa, haha.

Menomatka ajettiin Kanadan läpi ja käytiin matkalla katsomassa Niagaran putoukset. Ne putoukset oli aivan hullun siistin näköiset, suorastaan lumoavat. Osuttiin paikalle juuri auringonlaskun aikaan, mikä sai koko paikan näyttämään vielä kauniimmalta. Siellä oli tosin aivan sairaan kylmä, joten ei kovin kauaa pystynyt olemaan ulkona. Oli kuitenkin ihan sairaan siistiä päästä näkemään ne!


Uusi vuosi vietettiin mun hostäidin tädin luona Phoeniciassa. Mulla oli erittäin rento ja mukava uudenvuodenaatto. Käytiin ulkona kivassa ravintolassa syömässä, pelailtiin mun hostsisarusten ja niiden pikkuserkkujen kanssa Monopolia, syötiin herkkuja ja katsottiin New York Cityn suoraa uudenvuodenlähetystä. Ihan hassua, että nyt on jo vuosi 2018. Musta tulee tänä vuonna täysi-ikäinen... apua! No onneks ei nyt kuitenkaan ihan vielä.

Käytiin myös yhtenä päivänä Phoeniciassa kävelyllä vuorilla kauniissa talvisäässä.



Me oltiin pari päivää myös New York Cityssä, mikä oli ehkä siisteintä mitä oon kokenut vähään aikaan. Mä olen tosiaan käynyt New Yorkissa kerran jo jotain neljä vuotta aiemmin, ja oli kiva päästä näkemään se nyt uudestaan. New York on kyllä niin ihana kaupunki! Enimmäkseen minä ja Helena käytettiin aika Times Squaren ja Fifth Avenuen ympäristössä shoppaillen. Molempina päivinä tuli käveltyä niin paljon, että jalat olivat aivan hellänä iltaisin. Mutta oli vörtti! Me käytiin myös katsomassa yksi Broadway-show Dear Evan Hansen, joka oli ihan mielettömän hyvä. Kertoi tärkeästä aiheesta ja oli yks niitä tarinoita, joka pistää ajattelemaan ja pyörii mielessä vielä pitkään sen katsomisen jälkeenkin. Ahh!!!

Chrysler building, mun mielestä ehkä kaikista kaunein pilvenpiirtäjä.
Ekan illan ruokapaikka, söpö pieni keittoravintolakoju eräällä ruokatorilla.
Best!
Öinen Times Square... niin kaunista


Toisena New York-päivänä mä ja Helena hypättiin heti aikaisin aamusta metroon ja hurautettiin parikyt minuuttia alemmas Fifth Avenuelle, koska haluttiin päästä käymään Brandy Melvillessä (ihan itse selvitettiin metroaikataulut, etsittiin oikeat pysäkit, ostettiin liput ja navigoitiin metroasemalla, olin aika ylpeä meistä!!). Mä kävin yksinäni myös New Yorkin modernin taiteen museossa (MoMassa), kun muut meni katsomaan vielä toista Broadway-showta. Oli niin kiva päästä pitkästä aikaa käymään oikeasti hienossa taidemuseossa (jos joku ei tiedä, niin mähän siis rakastan taidetta ja taidemuseoita). MoMassa oli esillä mm. Van Goghin, Monet'n, Renoirin ja Frida Kahlon töitä, mä olin tosi vaikuttunut. Sitten illalla ennen kotiinlähtöä käytiin koko porukalla vielä syömässä yhden pilvenpiirtäjän yläkerrassa hienossa ravintolassa, joka pyöri. Sieltä oli upeat näkymät pimeän suurkaupungin ylle!

Empire State Building taustalla!
Rakennusten takaa pilkistää Freedom Tower.
Syötiin terveelliset ja superhyvät lounassalaatit toisena päivänä. Just tällästä terveellistä kasvisruokaa mä olin kaivannut!
Flatiron building
Claude Monet: Water Lilies

Oli super siisti reissu, mut nyt on ollut ihana olla pari päivää ihan vaan kotona lataamassa akkuja ennen kouluunpaluuta, joka koittaa huomenna. Saattaa kyllä olla, että koulu perutaan huomenna kylmyyden takia, koska täällä on nyt viime päivinä ollut täkäläisellä mittapuulla tosi kovia pakkasia (-11'C). Pidetään peukkuja! Ensi viikolla on sitten heti monen aineen finalsit eli lukukauden loppukokeet. Lukukausi ei siis meillä loppunut vielä joululomaan, vaan jatkuu tästä vielä kolme viikkoa ja sitten vaihtuu. Sitten mullakin onneksi vähän lukujärjestys muuttuu, (toivottavasti) helpompaan suuntaan. Tästä seuraava loma meillä on nimittäin sitten pääsiäisloma maaliskuussa. Sitä odotellessa...

Kirjoitan taas pian!
- Iida

2 kommenttia:

  1. Voi että tämä musikaalinörtti on kade! Jos vain ikinä pääsisi Broadway-musikaaleja katsomaan...
    Vaikuttaa, että sulla on ollut tosi hyvä loma! Onnellista uutta vuotta ja hyvää koulun alkua! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, jep, se oli mahtava kokemus kyllä :) Kiitos, samoin sulle!

      Poista