5.7.2018

SUOMESSA TAAS

Moikka! Mä palasin Suomeen vähän yli viikko sitten. Tän viikon oon viettänyt jet lagista toipuen, perheen ja kavereiden seurasta nauttien ja kaikkea "uutta" ja erilaista ihmetellen - ekat pari päivää tuntui että olin koko ajan pienessä shokissa miten erilaista kaikki oli. Edelleen on kyllä aika hassu olo. Tosi outoa olla nyt täällä.

Halusin tulla vielä kirjoittamaan jonkinlaisen postauksen kotiinpaluusta ja siitä miltä tuntuu olla nyt kotona (itseä nimittäin  aina aiempien vaihtareiden blogeja lukiessa ärsytti, kun kukaan ei koskaan kertonut miltä tuntuu sitten tulla takaisin sieltä). Tässä nyt vähän ajatuksiani siihen liittyen. Eka kuitenkin vähän kuvia siitä mitä tuli viimeisen kuukauden aikana Ann Arborissa tehtyä. 

Downtown iltahämärässä ja kasa kavereita. All I need! // Erittäin amerikkalaisella lounaalla Marien, Franzin ja Majan kanssa vikan koulupäivän jälkeen // Viime hetkien shoppailua Urban Outfitterissä vielä kun voi // Ann Arbor aka Tree Town. Niin nätti ja vehreä kesällä. 

Viimeistä kertaa mun ja Franzin lempikahvilassa Fred'sissä... // Outdoor poolilla viilentymässä kuumana kesäpäivänä // Meidän koulun pihalle tuli fair eli tivoli just pari päivää ennen mun lähtöä, mihin sit heti tietysti mentiin kaveriporukalla // Amerikkalainen frozen yoghurt on niin hyvää.

Graduation oli kesäkuun 7. päivä. Mä olin siis senior mun koulussa joten nyt sitten valmistuin. Graduation oli semi hieno kokemus - tulevat vaihtarit, suosittelen menemään mukaan siihen jos vaan voitte. Mähän en siis mitenkään virallisesti tuolta valmistunut, mutta sain sellasen "congrats for completing a year in an American high school"-diplomin. Mun vanhemmat tuli tosiaan Suomesta tänne mun luokse käymään pari viikkoa ennen mun lähtöä ja tulivat sitten just sopivasti tonne graduationiin! :) 

Ann Arboriin tuli just parin vikan viikon aikana Ann Arbor Summer Festival, jolloin keskusta täyttyi ruokakojuista, livemusiikista ja erilaisista tapahtumista, kuten ulkoilmaleffoista. Tuolla tuli vietettyä aika monena iltana aikaa ja oli kyllä kivaa. :) Vika kuva on mun viimeseltä illalta. Noita tyyppejä tulee ikävä!

Mulla on jo nyt kova ikävä Ann Arboria ja kavereitani sieltä. On niiiin outoa olla nyt täällä Suomessa yksin ilman kaikkia niitä ihmisiä, joita mulla oli ympärilläni siellä - vähän samanlainen fiilis mikä mulla oli kun tulin Jenkkeihin. Sellainen, että täälläkö mä nyt sit vaan oon. Mitä ihmettä mä täällä teen, kun kaikki muut on siellä jossain muualla? 
Michiganista lähteminen, etenkin kavereiden hyvästeleminen oli vaikeampaa kuin olin kuvitellut. Viimeiset kaksi viikkoa jotka vietin Ann Arborissa oli nimittäin ihan mahtavia, ehkä parhaat kaksi viikkoa koko mun vaihdosta. Olin kavereiden kanssa melkein joka päivä ja me tehtiin kaikkea kivaa. Käytiin kajakoimassa, ulkoilmaleffassa, syömässä, pelaamassa tennistä, hengailtiin keskustassa ja vaan oltiin. Ann Arborissa oli (on) jotenkin ihan erityinen tunnelma nyt näin kesällä, kun on lämmin ja aurinko paistaa pitkälle iltaan. Sitä tulee niin ikävä...
Ja sitten tuli mun viimeinen ilta ja piti sanoa heipat kaikille, mikä oli aika hirveetä. Ihan kamalaa, että en voi olla varma milloin nähdään uudestaan vai nähdäänkö ehkä koskaan... :( Ollaan nyt kuitenkin aika varmasti päätetty nähdä porukalla ensi kesänä jossain päin Eurooppaa. En malta odottaa. 

En usko että vieläkään ihan tajuan, että en ole menossa takaisin Michiganiin nyt pitkään aikaan. Mulla on ollut heti sieltä lähdöstä asti sellainen olo, että lähden vaan jollekin pikku matkalle Suomeen ja kohta meen sitten takaisin kotiin. Mutta sehän ei ole niin. Mähän oon nyt kotona, täällä Suomessa, vaikka se hassulta tuntuukin.
Tuntuu oudolta olla täällä. Mikään ei ole oikein muuttunut, kaikki paikat ja ihmiset on ihan samanlaisia, vaan minä itse olen se joka on muuttunut. Oon kai vielä jossain reverse culture shockissa, kun kaikki asiat tuntuu jotenkin niin järkyttävän erilaisilta kuin Jenkeissä. Ei se nyt varsinaisesti ahdista, mutta tuntuu oudolta. En voi uskoa, että oon nyt jo Suomessa. Ajattelen edelleen englanniksi ja suomen puhuminen tuottaa välillä vähän vaikeuksia. Kun puhun mun siskon Annan kanssa joka sekin palasi nyt juuri vaihdosta, käytetään ihan koko ajan englanninkielisiä sanoja suomen seassa juttelua helpottamaan. Mitenköhän kauan kestää, että englannin puhumista pitää taas oikein kunnolla miettiä... En haluaisi unohtaa englantia tai kadottaa mun jenkkiaksenttia. Onneksi kuitenkin on Facetime, niin voin soittaa kansainvälisille ystävilleni milloin vaan :')

Kotimatka oli melkein 24 tuntia pitkä (lennot Detroit-Chicago-Frankfurt-Helsinki) ja yhdessä vaiheessa tuntui, etten ikinä pääse perille. Kun se kone lopulta sitten laskeutui Helsinki-Vantaalle, olo oli niin epätodellinen, en vaan voinut käsittää mitä oli tapahtumassa. Oli kuitenkin parasta nähdä meidän koira kentällä vastassa! <3

Nyt on pitänyt totutella siihen, että en ole enää vaihtari (tai no, mieleltäni olen sitä kyllä loppuelämäni ajan). Yhtäkkiä mun ympärillä ei ole kansainvälistä porukkaa koko ajan, en kuule englantia tai italiaa tai saksaa ollenkaan, kukaan ei sano mun nimeä hassusti tai sano sitä erikoiseksi, kukaan ei kysele multa Suomesta tai ihmettele miten mun englanti on niin hyvää. Kaikki on yhtäkkiä taas ihan erilaista. Vaikka voisi luulla, että asiat täällä tuntuisi tutuilta ja turvallisilta, oli se kuitenkin enemmänkin shokki tajuta miten monia pieniä asioita mä olin täältä unohtanut. 
Mutta onhan se myös kiva olla taas Suomessa. On ollut ihanaa nähdä ja halata kaikkia niitä ihmisiä, joita on ollut 10 kuukautta ikävä. Ja syödä suomalaista ruokaa (kaikki on niin ihanan tuoretta ja terveellistä). Ja käydä saunassa ja uida järvessä. Suomi näyttää niin kauniilta ja puhtaalta (ja hiljaiselta!) Jenkkeihin verrattuna. Kyllä tää tästä, kyllä Suomi alkaa varmaan taas kohta tuntumaan omalta, mun pitää vaan antaa itelleni vähän aikaa.

Tää on nyt varmaan mun viimeinen postaus tänne blogiin (tai no, katotaan jos blogi-innostus iskee taas jossain vaiheessa, en kuitenkaan lupaa mitään). Sain kuin sainkin pidettyä tän jotakuinkin aktiivisena koko vuoden ajan, jes! Kiitos kaikille jotka on mun postauksia lukeneet. Toivon että tästä oli edes jonkinlaista apua tuleville vaihtareille. Haluan vielä sanoa, että kannustan ehdottomasti kaikkia lähtemään vaihtoon, jos vain on mahdollisuus. Vaihtoon lähteminen oli ihan valehtelematta tähänastisen elämäni paras päätös - se oli todella hieno vuosi ja se tulee kulkemaan mun mukana koko loppuelämäni ajan. Vaikka oonkin surullinen siitä että mun vaihtovuosi on nyt ohi, oon mielettömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että sain kokea tämän kaiken. Se ei ollut aina helppoa, mutta todellakin kaiken sen vaivan arvoista, ja nyt mä tunnen olevani miljoona uutta kokemusta ja muistoa rikkaampi. Vaikka nyt mun elämässä alkaa uusi vaihe, nää muistot kulkee aina mun matkassa!

Kiitos kun luit blogiani! <3

-Iida

2 kommenttia:

  1. Sun blogia oli tosi kiva seurata! Kirjotat hyvin ja sulla on aina kivoja kuvia. Mä itse olen lähdössä Ohioon alle kuukauden päästä :-)

    helgamatilda.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, ihana kuulla että tykkäsit mun blogista! Oi että, kivaa jenkkivuotta sulle :)

      Poista